maanantai 7. joulukuuta 2015

Kurpitsaleipä

Itse leivottu vaalea leipä, hapanjuureen leivottu leipä on muodostunut meidän perheessä joka viikkoiseksi tavaksi. Kaupan leipään ei ole turvauduttu tänä vuonna paria poikkeusta lukuunottamatta. Hapanjuuret elelevät ja voivat hyvin niin jääkaapissa kuin taikinakorvossakin. Parikin kertaa on tullut tehtyä kurpitsaleipää, jonka mausteet johdattelevat hyvin jouluun. Leipä sopii hyvin minusta myös joululeiväksi. Mikäli hapanjuuri ei majaile jääkaapissasi, sen voinee korvata noin puolikkaalla hiivalla, kohotusajat todennäköisesti lyhenevät. Jauhojen määrä liippuu mm. niiden kosteudesta. Näillä määrillä, tosin punnitsen ne, omat leipäni ovat onnistuneet. Kurpitsasoseen olen lisännyt vasta vaivaamisen lopussa, lieneekö sillä oleellista merkitystä leivän sitkon kannalta.

Kurpitsasosetta varten halkaise talvikurpitsa useampaan lohkoon, poista siemenet ja kypsennä noin 200 asteisessa uunissa puolisen tuntia, kunnes kurpitsa on pehmeää. Poista kuoret, jäähdytä ja soseuta.


Kurpitsaleipä

esitaikina:

2 dl hapanjuurta
7 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
7 dl vettä

Sekoita kaikki edellä mainitut aineet kulhossa ja peitä kelmulla. Seisota useampi tunti, kunnes seos alkaa kuplia, aikaa menee huoneen lämpötilasta riippuen 3-5 tuntia. Esitaikinan voi tehdä myös edellisiltana ja säilyttää jääkaapissa.

lisää esitaikinaan:

7 dl vehnäjauhoja
3 dl kurpitsasosetta
kurpitsansiemeniä (pistaasipähkinöitä)
1 rkl kanelia
1 rkl jauhettua inkivääriä
4 tl suolaa (=16 g)

Lisää vehnäjauhot ja vaivaa taikinaa koneella ainakin 10-15 minuuttia. Lisää suola ja vaivaa nopeammalla teholla 5 minuuttia. Lisää kurpitsasose, mausteet ja kourallinen siemeniä, halutessasi myös pähkinöitä ja vaivaa sen verran, että taikina sekoittuu. Laita taikina öljyttyyn kannelliseen astiaan ja kohota kaksinkertaiseksi. Jaa taikina kahteen osaan ja muotoile pellille leiviksi. Anna kohota kaksinkertaisiksi.
Lämmitä uuni 250 asteeseen (kiertoilma) ja laita uunin pohjalle vesiastia, niin saat leipiin rapean kuoren. Paista leipiä noin 20 minuuttia, laske sen jälkeen uunin lämpöä 220 asteeseen ja noin vartin päästä 200 asteeseen. Aukaise uunin luukkua muutama  kerta paiston aikana. Ota loppuajaksi vesiastia pois. Paista yhteensä noin 45-50 minuuttia. Anna leipien jäähtyä ritilällä ja säilytä leivät esim. ilmavasti folion alla.

 
Harmillisesti ei ollut kuvaa leikatusta leivästä, jossa on kookkaat ilmakuplat ja ihana oranssinen väri. Vihreät pistaasipähkinät näyttävät leivässä kivalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti