torstai 19. marraskuuta 2015

Pikkujoulutunnelmia

Taas on se aika vuodesta, jolloin on hyvä syy kokoontua porukalla iltaa istumaan. Pikkujoulukausi taitaa olla kuumimmillaan. Firman piikkiin taidetaan juhlia entistä harvemmin ja ainakaan meikäläiselle ei työyhteisön kesken juhlia tänä vuonna ole. Kaveriporukalla juhlistettiin joulun odotusta: hyvää seuraa, hyvää ruokaa yhdessä kokaten. Mikäs sen mukavampaa!
Menu oli tekijöidensä näköinen: alkupalat Italian tyyliin, pääruoka street foodia, lasten koristelemia pipareita ja trifleä jälkkäriksi. Ähkyhän siitä tuli!

 
Ystävän kauniissa kodissa on jo joulun odotusta.

 
Alkupalalautasella mm. täytettyä paprikaa, prosciuttoa, salamia, oliivia. Ruissipseissä ihanat savuporo- ja kylmäsavulohitäytteet. Juustolautaselta löytyi huikeita makuja. Alkumaljaksi kuohuviinilasin pohjalle lorautettiin tilkka glögiä ja lasi täytettiin kuohuviinillä. Toimii.

 
Indonesialaisen kanan friteerauksessa ilmeni teknisiä vaikeuksia; friteerattavat kanapalat tahtoivat tarttua pohjaan. Kolme naista, kuusi haarukkaa hoitivat homman näppärästi, ilman tarttumisia ja roiskeita. Hyvää tuli.
 
 
Mikko Takalan ja Sami Rekolan Street food-kirjan ohjeella syntyivät parhaat hodarisämpylät! Muuta en aio jatkossa käyttääkään, hampurilaisiin tai hodareihin. Kerrankin pehmeät höttösämpylät, joissa on makua! Juttua kirjasta tulee vielä toisen kerran. Indonesialainen kana kirjan ohjeella, nakit ja salaattia.

 
Isännän nyhtöpossua, taattua kamaa.

 
Samaisesta Street food kirjasta lisukkeita; korealaiset pikkelikurkut, piparjuuripikkelöityä porkkanaa ja misopikkelöityä porkkanaa. Erittäin hyvää.

 
Hodarin päälle wasabimajoneesia ja chilikastiketta.

 
Pojat pistivät parastaan piparien kanssa.

 
Työ aluillaan. Upeasti koristelluilla pipareilla käytiin kauppaa ensin rahasta, sitten peliajasta ;)

 
Jaksaa jaksaa: laseissa hedelmätrifle. Ja kyllä me aikuisetkin karkkia syötiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti