perjantai 30. lokakuuta 2015

Ruusukaalisipsit ja muuta pientä naposteltavaa

Ruusukaalisipsit, maustetut maapähkinät ja hyvää juustoa. Elokuvaillan terveellisempi vaihtoehto irtokarkkipussille ja perunalastuille. Jos suosittu lehtikaali on makuusi liian vahvaa, kokeile ruusukaalia.
Laitan tämän kategoriaan helppo ja nopea, vaikka ruusukaalin lehtien irroittelu onkin hiukan hidasta. Siihen hommaan voi valjastaa vaikkapa kylään kutsutut kaverit.
Sain arvostelukappaleen Chris Bryantin kirjasta rapeat sipsiherkut kotikeittiössä. Kirja kiinnosti, sillä kotikeittiössä vältän uppopaistamista ja friteeraamista viimeiseen asti, niin ruoan rasvaisuuden vuoksi kuin rasvankärynkin takia. Olin aika epäileväinen, että mitäs uutta tällä sipsisaralla nyt voisi olla. Opus yllätti, sillä moni ohje vaatikin vain kuivaamista tai uunissa paahtamista. Kirja on täynnä simppeleitä mutta kekseliäitä ohjeita niin suolaisista kuin makeistakin sipseistä eri kasviksia käyttäen. Ja löytyyhän sieltä perunalastujen ohjekin, juustoisia herkkuja ja useita dippiohjeita.
Ruusukaalisipsien ohjetta muutin nyt paremmin löytyvän 300 g pakkauksen mukaan. Kahdelle ihmiselle satsista riittää hyvin muun naposteltavan kera. Muiden aineiden määrää en sitten vähentänytkään, eikä niitä mielestäni ollut liikaa.

Ruusukaalisipsit

300 g ruusukaalia
1 rkl sitruunamehua
1 rkl wasabitahnaa
1 rkl mietoa öljyä
1 tl soijakastiketta
1/2 tl mustapippuria
1/2 tl sormisuolaa
1/2 tl paahdettua seesamiöljyä
1/2 dl paahdettuja maapähkinöitä murskattuna

Leikkaa ruusukaalin kanta kovertaen ja irroita lehdet. Leikkaa kantaa lisää jos irroittelu vaikeutuu. Viimeiset pienet lehdet voi jättää nupuksi ja muuhun käyttöön.Sekoita suuressa kulhossa sitruunamehu, wasabitahna, öljy, soijakastike, pippuri, suola ja seesamiöljy. Lisää ruusukaalin lehdet ja sekoita huolella, niin että seos tarttuu kaikkiin lehtiin. Asettele lehdet kahdelle leivinpaperilla vuoratulle pellille yhteen kerrokseen ja paista 15 minuuttia 150 asteessa (kiertoilmalla alempi) ja käännä. Jatka paistamista ja kääntele vähintään 10 minuutin välein. Ne saavat paahtua, hiukan ruskistua mutta varo polttamasta. Parhaita ovat rapeaksi paahtuneet. Ota sipsit uunista, ripottele päälle maapähkinärouhetta ja sormisuolaa.

Vinkki: paahda kokonaisia maapähkinöitä kuivalla pannulla, kunnes ne saavat hiukan väriä. Jäähdytä ja rouhi karkeaksi morttelissa.


 
 
Manchego-juustopalat
 
1 paketti Manchego-juustoa
hunajaa
pistaasipähkinöitä rouhittuna
 
Leikkaa juusto kuutioiksi ja laita kulhoon. Valuta päälle hunajaa ja pyörittele juustopalat kauttaaltaan hunajaan. Nostele juustopalat lautaselle, ripottele päälle hienonnettua pistaasia.
 
Ohje on mukaeltu Henri Alenin Vuoden keittokirjasta, jossa on paljon rehellisiä ja rouheita ohjeita kotikokille. Asioita on yksinkertaistettu ja allekirjoitan täysin Alenin ajatuksen, että keittiössä pärjää ilman välineurheilua. Tummanpuhuvat kuvat kansikuvasta lähtien on aika jännä valinta, itse kun aina vähän enemmän valoa kaipaisin. Aika hyvä valinta vaikkapa kokkaavalle isälle lahjaksi.
 
Itse maustamalla pähkinöistä saa terveellisempiä ja vähäsuolaisempia ja mausteita voi vaihdella mielensä mukaan.
 
Maustetut maapähkinät
 
pussillinen maapähkinöitä
mietoa savupaprikajauhetta
sormisuolaa
tilkka öljyä
pippuria
cayennepippuria
 
Sekoita mausteet pähkinöihin, maista itsellesi sopiva mausteisuus ja tulisuus. Paahda paistinpannulla koko ajan sekoittaen, älä anna palaa. Jäähdytä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti