perjantai 17. heinäkuuta 2015

Raejuustopiirakka

Terveellinen, kevyempi raejuustopiirakka, pinaatti- tai nokkospiirakka tai molemmat, sesongin mukaan. Vähärasvainen täyte murotaikinapohjalla. Helppo ja varsin nopea piirakka toteuttaa. Täytteen ainekset pyöräytetään blenderillä ja vain valkuaiset vatkataan erikseen. Oikein nopeasti selviää, jos käyttää valmista piirakkataikinaa. Itse tykkään tehdä taikinan alusta loppuun, tietää mitä syö. Tähän piirakkaan laitoin pinaattia, omaa tuotantoa pakasteesta, sekä uuden sadon nokkosia. Yhtä hyvin voi käyttää vain jompaa kumpaa. Nokkosen tai pinaatin määrä ei ole niin vimpan päälle, molemmista kyllä riittää makua täytteeseen.

Muropohjaksi valitsin hienon piirakkataikinan (Michel Rouxin Piirakkakirjasta), mausteeksi lisäsin tuoretta rosmariinia. Kunnon muropohjaan tarvitaan voita. Margariineilla ja öljyillä vaan ei tule maistuvaa, mureaa piirakkapohjaa. Ohueksi kaulittuna taikinaa jäisi hiukan ylikin, mutta tällä kertaa tein suhteellisen paksureunaisen pohjan, jonka kaulin kahden leivinpaperin välissä, painelin niine hyvineen pyöreään piirakkavuokaan ja esipaiston jälkeen poistin päällimmäisen paperin. Ei tarvitse paistokuulia, herneitä eikä merisuolaa piirakan painoksi ja lopputuloksena on ihan kelpo pohja. Murotaikinasta tulee paras käsin nyppien mutta itse käytän talouskonetta. Koneella vaivaamisen kanssa saa olla tarkkana, mieluummin lyhyemmin kuin pidempään, ettei taikinasta tule sitkasta.

Raejuustopiirakka

250 g vehnäjauhoja
150 g kuutioitua hiukan pehmennyttä voita
1 tl suolaa
hyppysellinen sokeria
1 kananmuna
1 rkl kylmää maitoa
1 tl tuoretta rosmariinia hienonnettuna

Nypi jauhot ja voi sekä suola ja sokeri sekaisin, tai annan yleiskoneen tehdä se. Lisää kananmuna, sekoita ja lisää maito. Laita taikina hetkeksi lepäämään kylmään. Kauli kahden leivinpaperin välissä piirakkavuokaan sopivaksi ja painele vuokaan paperien kanssa. Paista pohja puolikypsäksi 200 asteessa noin 10-15 minuuttia. Tee sillä aikaa täyte.
Ota pohja uunista ja poista päällimmäinen paperi. Alenna uunin lämpö 180 asteeseen. Levitä täyte pohjan päälle ja jatka paistamista, kunnes täyte ei enää hylly vuokaa heiluttaessa ja on saanut kauttaaltaan väriä. Aikaa menee uunista riippuen noin 35-45 minuuttia. Anna piirakan jäähtyä.

Täyte

4 dl (noin) raejuustoa
1-2 l tuoreita nokkosia tai pinaattia ryöpättynä
tai pakastepinaattia rasiallinen
1 kananmuna
2 valkuaista
tuoretta rosmariinia
suolaa
pippuria, maustepippuria, muskottipähkinää
ripaus kanelia, cayennepippuria

Hienonna pinaattia ja nokkosta hiukan. Laita ne raejuuston kanssa tehosekoittimeen ja sekoita. Tehokkaalla blenderillä seoksesta saa sileää. Lisää kananmuna ja mausteet, tarkista suola. Vatkaa valkuaiset ja hyppysellinen suolaa pehmeäksi vaahdoksi. Lisää kolmannes valkuaisvaahdosta raejuustoseokseen ja sekoita huolella. Lisää sen jälkeen loppu valkuaisvaahto varovasti käännellen. Levitä esipaistetun piirakkapohjan päälle ja kypsennä.


Rapea suussa sulava pohja ja pehmeän kuohkea vähärasvainen täyte. Nokkonen maistuu upeasti, vaikka pinaattia olikin enemmän. Herkullinen iltapala tai pieni arkiateria vaikkapa salaatin kera.


Ulkonäkö pettää, maku on erittäin herkullinen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti