torstai 4. kesäkuuta 2015

Marjacrumble, marjapaistos

Marjapaistos, murupaistos, murupiirakka, hienommalta nimeltään marjacrumble. Vanha helppo piirakkaohje tai helppo jälkiruoka, joka maistuu ihan sellaisenaan mutta kaveriksi sopii hyvin vaniljakastike tai jäätelö. Nopea ja helppo marjapaistos on kätevä vierasvara ja hyvä konsti pakastimen tyhjentämiseksi edelliskesän marjoista. Mitkä tahansa marjat toimivat, ja paistokseen laitoin edelliskerralla musta- ja punaherukkaa, mustikkaa ja karviaista. Toisella kertaa vuokien pohjalle päätyi saskatoon eli marjatuomipihlajan marjoja, punaherukkaa, lakkoja ja mansikoita. Happamankirpeiden marjojen vastapainoksi päälle sekoitetaan makea pähkinäinen tai kookoksinen murupinta, fiiliksen ja ruokakaapin sisällön mukaan. Ohje on neljälle pyöreälle piirakkavuoalle tai kahdelle isommalle uunivuoalle. Jälkimmäisen piirakan tein gluteenittomista jauhoista, jonka ohje on tässä, mutta yhtä hyvin voi käyttää tavallisia vehnäjauhoja. Kookoshiutaleet voi korvata erilaisilla rouhituilla pähkinöillä tai vaikkapa kaurahiutaleilla. Määrät ovat suuntaa antavia sen mukaan, mitä sekaan laittaa. Käsin murustellessa pehmeää voita käyttäessä tuntee sopivan murumaisen koostumuksen voin ja kuivien ainesten sekoittuessa.
 
Marjacrumble, marjainen murupaistos
2 isoa tai 4 pientä vuokaa
 
Noin 3 litraa pakastemarjoja (jäisiä)
1 dl tomusokeria
4-5 rkl perunajauhoja

250 g pehmeää voita
2 dl ruokokidesokeria
3 kaurajauhoja (gluteeniton)
3 dl kuituleivontamix (gluteeniton, Urtekram)
4 dl kookoshiutaleita
1 dl pellavansiemeniä
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa

Sekoita marjojen joukkoon tomusokeri ja perunajauho. Levitä marjoja 1-2 cm kerros vuokiin. Sekoita crumblen ainekset keskenään ja levitä marjojen päälle. Paista 200 asteessa 20-25 minuuttia, kunnes muruseos on kypsä ja kauniin värinen. Tarjoa vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kera. Myös vaahdotettava soijakerma maustettuna lakritsijauheella toimii hyvin.
Vinkki: marja- ja murukerroksen väliin voi lisätä myös rahkakerroksen makua ja kosteutta antamaan. 2 purkkia maustettua rahkaa ja 2 kananmunaa sekoitetaan keskenään. Seos levitetään marjojen päälle, lopuksi muruseos.
 

 
Pähkinäinen marjacrumble
 
 
Kookosmarjacrumble

 
Rahkakerros mehevöittää murupaistosta, eikä piirakka välttämättä kaipaa kastiketta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti