tiistai 17. kesäkuuta 2014

Grillattua lohta ja perunasalaattia


Onko juhannusruuat vielä hakusessa? Jotain helppoa, nopeaa ja hyvää. Tämä toimii ainakin meillä. Grillattu lohifile ja perunasalaatti, klassikkokesäruoka, mutta hiukan soveltaen. Kalaa pari kolme kertaa viikossa toteutuu helposti kesäaikaan, kun ruuan voi laittaa ulkona, eikä tule käryä. Ja grillistä siihen saa kaupanpäälle vielä entistä paremman maun. Mausteet voi valita mieleisekseen. Sumakkia, itäisen Välimeren kirpakkaa maustetta, olen tuonut matkoilta. Herkkukaupoista voisi löytyä mutta sen voi hyvin jättää myös pois. Salaatissa ainesosien suhteet ja määrät eivät ole niin tarkkoja, kukin makunsa mukaan.


Grillattua kirjolohta

1 kirjolohifile
tuoretta inkivääriä pätkä
sumakkia
pippuria, suolaa
öljyä

Hienonna tai raasta kuorittu inkivääri. Suolaa ja pippuroi kala, ripottele reilusti sumakkia pintaan ja sivele inkivääritahnalla. Anna maustua vähintään tunti. Karistele ennen grillausta enin inkivääri pois. Sivele lopuksi hiukan öljyä pintaan. Grillaa molemmin puolin, nahkapuolelta kauemmin. Halsterissa kääntäminen onnistuu näppärästi. Älä paista kuivaksi.

Perunasalaatti

kattilallinen keitettyjä perunoita (8-10 keskikokoista)
2 valkosipulisuolakurkkua/tavallista suolakurkkua
kevätsipulia tai vihreitä sipulinvarsia
karkeaa sinappia (Dijon)
limen mehua
kirsikkatomaatteja
kapriksia
suolaa, cayennepippuria
purkki creme fraichea

Kuori perunat ja lohko kulhoon. Hienonna kurkut, sipulinvarret ja puolita kirsikkatomaatit. Lisää pikkukaprikset ja muutama teelusikka niiden lientä. Mausta suolalla, pippurilla, sinapilla limen mehulla ja sekoita lopuksi joukkoon creme fraiche.








Sopii vaikkapa vehnäoluen kanssa nauttia.

2 kommenttia:

  1. Meillä oli aikomus mennä aattolounas tämäntyylisellä yhtälöllä, toivottavasti ei grilli kastu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ei sada, tosiaan. Melko vilpoista kyllä on luvattu.

      Poista