torstai 21. marraskuuta 2013

Banaani-mämmileipä

Kolme mustaa banaania. Purkki mämmiä. Leipäainesta. Leipää. Hävikkiä vähentäen. Mämmistä on moneksi. Muitakin kokeiluja olisin tehnyt, mutta pakkasesta löysin vain purkillisen. Mämmi on ollut tyttären herkkua lapsesta lähtien: yhden suhde yhteen mämmiä, kermaa ja reilulla kädellä hurauttaen sokeria, siitä lähdettiin. Maltti on tullut mukaan vanhemmiten. Mutta Skotlantiinkin olen mämmiä kuljettanut!

Banaani-mämmileipä

5 dl täysmaitoa
3 tähtianista
100 g mämmiä
50 g hiivaa
noin 10 dl vehnäjauhoja
3 dl kolmen viljan lesekuitua
50 g voita
3 banaania
1 rkl suolaa

Lämmmitä maito ja tähtianikset reilusti, anna jäähtyä kädenlämpöiseksi. Anikset antavat samalla makua. Poista mausteet ja lisää joukkoon mämmi ja murustettu hiiva. Sekoita. Lisää leseet ja jauhoja pikkuhiljaa sekoittaen ja sitten vaivaten. Taikina saa olla ennen banaanin ja voin lisäämistä kohtalaisen kiinteää. Osan jauhoista voi lisätä lopuksi. Lisää suola ja vaivaa tovi. Lisää pehmeä voi ja sekoita hyvin, lisää muussattu banaani. Jos taikina on kovin löysää, lisää vielä jauhoja. Anna kohota kaksinkertaiseksi peitettynä. Voitele 2-3 leipävuokaa ja laita taikina vuokiin. Anna kohota hyvin, paista 175 asteessa noin 30 minuuttia. Voitele kananmunalla puolivälissä. Jäähdytä ritilällä.

Mehukas maukas leipä, josta banaaninmaku tai mämmi ei erotu. Sai kehuja työkavereilta. Kaikki meni, jälleen.


1 normaalikokoinen ja kaksi pienempää. Kauniissa pahvisissa vuokissa kelpaavat lahjaksi.


1 kommentti:

  1. Voi, upea ohje! Pakko testata joskus. Mämmin maku taipuisi hyvin varmasti myös jouluisempaan leipään tai vaikka johonkin saaristolaisleivän tyyppiseen.

    Tajusin vasta että näin sinut kaupungilla tänään, en vain aiemmin osannut yhdistää että mistä olit niin tuttu mutta blogin/masterchefin kautta tottakai! :)

    VastaaPoista