maanantai 26. elokuuta 2013

Tonnikalakasvislasagne

Sarjan kolmas opiskelijalounassuosikki. Tonnikalapastavuoka tai tonnikalalasagne on kyselyn mukaan opiskelijoiden Top 4 -listalla. Tein siitä oman versioni Savon Sanomien Koulutus-liitteeseen. Chilibataattikeitto löytyy täältä ja kasvispihvit täältä
Opiskelijoiden budjetti on tiukka ja tarkkaan saa miettiä, mitä kaupasta ostaa. Edullisten oppilaitoslounaiden lisäksi tarvitaan muutakin apetta, eikä kalliisiin eineksiin kannata sortua. Perinteisellä tonnikala-nuudeli-ruokavaliolla kasvikset jäävät täysin unholaan. Olo on huomattavasti parempi, kun ostaa muutaman vihreän, keltaisen ja punaisen ja panostaa ruuanlaittoon yhtenä iltana. Vuohenjuusto antaa makua ja raejuustosta saa vielä lisää proteiinia. Tähän voi hyvin käyttää myös kaappiin unohtunutta hävikiksi joutavaa: juustokannikan, raejuuston tai porkkanaa. Tästä satsista riittää yhdelle ruokaa jopa viikoksi tai osan voi pakastaa. Ja on niin paljon parempaa. Lasagneohje on tehty niin, että välttyy valkokastikkeen keittämiseltä eikä tomaattikastikettakaan tarvitse kypsentää; siis helppo ja nopea, vaikka aineksia on hiukan pidempi lista. Eikä mitään erikoisvälineitä tarvita.


Tonnikalakasvislasagne

3 prk tonnikalapaloja öljyssä
1 sipuli
1 solovalkosipuli
2-3 porkkanaa
1 keskikokoinen kesäkurpitsa
2 tlk tomaatteja mehussaan + 2 dl vettä
4 rkl tomaattipyree
1 iso purkki kaprista tai 2 pientä
100 g pinaattia
1 prk raejuustoa
200 g pehmeää vuohenjuustoa
250 g juustoraastetta
1 rkl suolaa
2 rkl kuivattua timjamia
tuoretta basilikaa
1 pkt pinaattilasagnelevyjä
2 dl kermaa

Hienonna sipuli ja kypsennä mikrossa 1 minuutti täydellä teholla. Vaihtoehtoisesti freesaa pannulla. Hienonna valkosipuli. Laita tölkkitomaatit kulhoon, huuhtele purkit vedellä ja lisää vesi. Lisää sipulit, suola, reilusti pippuria, timjami, valutetut kaprikset. Puristele tomaatit käsin rikki ja sekoita. Kuori porkkanat ja suikaloi ohueksi kuorimaveitsellä. Suikaloi kesäkurpitsa ohueksi, pehmeän keskusosan voi jättää käyttämättä. Avaa tonnikalapurkit ja valuta enin öljy pois.

Lorauta öljyä lasagnevuoan (n. 25 x 35 cm) pohjalle. Laita vuoan pohjalle ohut kerros tomaattikastiketta ja lorauta mukaan hieman kermaa. Lado ensimmäinen lasagnelevykerros päälle. Levitä seuraavaksi tomaattikastiketta ja murusta päälle puolet tonnikalasta. Murenna joukkoon puolet vuohenjuustosta. Lado seuraavaksi kerrokseksi puolet pinaatinelehdistä, sen jälkeen puolet kesäkurpitsasta ja porkkanasta. Mausta tämä kerros suolalla ja pippurilla ja basilikasilpulla. Ripottele päälle puolet raejuustosta. Laita seuraava kerros lasagnelevyjä, tomaattikastiketta ja kermaa. Toista samat kerrokset. Lasagnelevykerroksen päällä saa olla kosteutta; ne imevät nestettä turvotessaan. Jatka tomaattikastiketta tarvittaessa tilkalla vettä. Viimeiseksi kerros lasagnelevyjä, juustoraaste ja päälle loppu kerma.


Paista 180 asteessa 45 minuuttia, 25 minuuttia foliolla peitettynä. Poista folio ja anna juuston ruskistua. Ripottele valmiin lasagnen päälle runsaasti suikaloitua basilikaa. Anna lasagnen levähtää 10-15 minuttia uunista ottamisen jälkeen; maut tasaantuvat ja se on helpompi leikata.

1 kommentti:

  1. it really is my personal hornor to possess a look at at the weblog, it really is great.

    mmo18
    lol代练
    lol elo boost

    VastaaPoista