lauantai 27. huhtikuuta 2013

Siikasattumia ja pikasima

Helppo ja nopea siikaohje juhlapöytään, brunssille tai huikopalaksi. Bonuksena pikasiman ohje.
Alkuviikosta sain todella tuoretta siikaa. Kiireessä ehdin sen suolistaa, mutta nolla-asteen (kutakuinkin) lokerossa se lepäsi seuraavaan iltaan, jolloin oli ihan yhtä kiire. Hieno kala. Täysin hajuton kala. Loppuillasta pääsin siihen viimein käsiksi, ja kun paistettua kalaa ei tehnyt mieli, päätin fileoida kalan ruodottomaksi ja maustaa kevyesti ja raikkaasti, vähän niin kuin söisi sashimia, muttei kuitenkaan. Siis raakaa kalaa. Herkun söin ruisleivän päällä, mutta tämä on oikein oiva alkupala vaikkapa paahdetun saaristolaisleipämurun ja kirpakan majoneesin kanssa, brunssipöydässä tai ruissipsien tai ruiskuppien täytteenä (majoneesia tai creme fraichea tujaus). Tarkoitus on, että kalaa ei suolata eikä kypsennetä hapoilla; suolan määrä on kohtuullinen ja hapot lisätään juuri ennen nauttimista. Tuoretta chiliäkin kaapistani löytyy tätä nykyä aika usein, mutta tähän tuiskautin hitusen nestemäistä chiliä (ainakin cittarin valikoimissa).

1 kokonainen siika tai pari filettä (mahdollisimman tuoretta)
kourallinen tuoretta korianteria
1/2 dl seesamin siemeniä (mustia)
loraus hyvänmakuista öljyä, esim manteliöljyä
suolaa, pippuria, ripaus sokeria
hiukan kevätsipulia hienonnettuna
limen kuorta ja mehua
tuoretta chiliä maun mukaan hienonnettuna

Fileoi kala ruodottomaksi. Suikaloi. Laita kulhoon ja lisää hienonnettu korianteri, seesaminsiemenet, hienonnettu chili. Suolaa ja pippuroi kohtuudella, raasta n. 1 tl limen kuorta joukkoon. Lisää tilkka öljyä ja sekoita. Maista. Suola saa maistaa selvästi. Jos seos odottaa kaapissa vaikkapa seuraavaan päivään, jätä suolaus kevyeksi ja lisää sitä vasta ennen tarjoilua. Tarjoile haluamallasi tavalla, purista juuri ennen tarjoilua joukkoon limen mehua.


Yksinkertaisista asioista syntyy paras nautinto. Jälkeenpäin sitä häiritsee huolimaton tarkennus pimeässä.

Pienelle lappuselle ystäväni kirjoittama simaohje on välillä kadoksissa ja sitä aina kysellään. Nyt se ikuistetaan tänne:

Pikasima

5 litran sankoon:
4 sitruunaa
1 pussi fariinisokeria
1/2 pussia sokeria
sormenpään kokoinen hiiva
5 l vettä kiehautettuna

Kuori sitruunat, poista valkea osa, viipaloi. Liota sokerit kiehuvaan veteen. Laita kuoret kuumaan veteen ja viipaleet haaleampaan; odota, että jäähtyy. Lisää hiiva, kun neste on haaleaa. Anna käydä yön yli (kylppärin lattialämpö on hyvä paikka). Siivilöi ja pullota seuraavana päivänä. Varastoi kylmään. Sima on käyttökelpoista parin kolmen päivän kuluttua. Hiilihappoa muodostuu muutaman päivän jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti