lauantai 9. maaliskuuta 2013

Kolme väriä; keltainen

Kolmen keltaisen piirakka syntyi ex tempore ollessani "pohjoisessa" kokkaamassa. Siis vietettyäni muutaman päivän työpaikkakunnallani vajaa 100 km pohjoiseen. Piirakka ajatuksella mitä kaupassa mieleen juolahtaa ja mitä löytyy ystävän pakkasesta. Rakastamaani myskikurpitsaa en voinut vastustaa kaupassa. Porkkanoita ja kanttarelleja. Siinä ainekset keltaisena hehkuvaan piirakkaan!
Piirakkapohja on tehty näppituntumalla, määrät ovat arvioita. Kokemukseni mukaan gluteenittomista jauhoseoksista syntyy kuohkeimmat, mutta samalla rapeapintaiset ilmavat piirakkapohjat niin suolaisiin kuin makeisiin piirakoihin. Kannattaa kokeilla, vaikkei noudatakaan gluteenitonta ruokavaliota.

Piirakkapohja

150 g voita
n. 4 dl gluteenittomia jauhoja (Semper Fin Mix)
1 tl leivinjauhetta
4 porkkanaa raastettuna
1 kananmuna
1 tl suolaa

Täyte

pieni rasia pakastettuja kanttarelleja
n. kolmannes myskikurpitsasta
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
voita paistamiseen
suolaa, pippuria
2 dl kermaa
2 kananmunaa
2 dl juustoraastetta
lehtipersiljaa

Sekoita pehmeä voi ja 2/3 jauhoista keskenään, lisää joukkoon porkkanaraaste ja suola. Sekoita joukkoon kananmuna. Lisää jauhoja sen verran, että taikina on koossa pysyvää, mutta tarttuu edelleen sormiin. Laita piirakkavuoan pohjalle leivinpaperi ja levitä taikina vuokaan, myös reunoille. Repäise toinen pala leivinpaperia ja painele se tiiviisti piirakan päälle.
Esipaista pohjaa 180 asteessa n.10-15 minuuttia, puolikypsäksi. Tee silläaikaa täyte.

Pilko sulaneet kanttarellit pienemmäksi, hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuumenna sieniä pannulla, kunnes ylimääräinen neste haihtuu. Lisää voi ja sipulit ja kuullota.
Pilko myskikurpitsa ohuehkoiksi tikkumaisiksi suikaleiksi ja lisää pannulle sienten ja sipulin kanssa ja kypsennä, kunnes hiukan pehmenevät. Mausta suolalla ja pippurilla ja anna jäähtyä.
Sekoita kerma ja kananmunat, mausta suolalla ja pippurilla.
Poista leivinpaperi ja levitä täyte piirakkapohjalle, kaada kermaseos ja ripottele päälle juustoraastetta. Paista, kunnes piirakka on kauniin kullankeltainen. Ripottele päälle lehtipersiljaa.



Piirakka oli lähestulkoon täydellistä! Ihana kasvisilottelu; murea pohja rapeapintasine reunoineen suli suussa ja maistoi ihanasti porkkanalle. Kurpitsa ja kanttarelli sopivat mainiosti yhteen. Aurinko paistoi pöydässämme hyisen tuulen puhaltaessa ulkona.


Paperin päälle voi laittaa painoksi kuivia herneitä tai paistokuulia. Aika hyvin pohja pysyi kuosissaan ilman niitäkin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti