keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Hävikistä herkuksi

Vaikka paasaan aina pyhää parasta ennen päivämäärää ja sen orjallista noudattamista vastaan ja aistinvaraisen- on vielä käyttökelpoista- testauksen puolesta, tunnustan kuuluvani ihan samaan porukkaan kuin muutkin; ruokaa ehtii syömäkelvottomaksi ja päätyy haaskiin!

Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) tuoreen tutkimuksen mukaan kotimaisen elintarvikeketjun ruokahävikki on vuodessa vajaat 400 miljoonaa kiloa. Eniten ruokaa menee hukkaan kotikeittiössä: tiesin, että britit haaskaavat ison prosentin jo niin valmiiksi käsitellyistä ruoistaan ja raaka-aineistaan, mutta että me suomalaisetkin heitämme vuodessa keskimäärin lähes 25 kiloa per nenä ruokaa hukkaan!

Yli 30 ruokabloggaajaa päätti järjestää tempauksen, jossa toukokuun ajan mietitään keinoja vähentää ruoan haaskausta tavalla tai toisella. Hyviä vinkkejä ja inspiroivia ideoita mietitään näissä kotikeittiöissä ja paljastetaanpa siinä sivussa punastuen omat takariveihin unohtuneet purnukat ja vihanneslaatikoiden nahistuneet naatitkin. Kaikki aiheeseen liittyvät postaukset kerätään tempauksen Facebook-sivuille: https://www.facebook.com/havikistaherkuksi. Sieltä löytyy myös lista tempaukseen osallistuvista blogeista. Käykää tykkäämässä, takuuvarmasti kotikokit ovat kekseliäinä! Kommentit, ideat ja keskusteluun osallistuminen on enemmän kuin tervetullutta!                          

                                                            

Tunnustan olevani hamsteri, jolla pitää olla hyvät varastot -ei pahanpäivän varalle vaan leivontaa varten. Monenlaisia uusia makuja ja reseptejä on ihan pakko kokeilla, mutta purkit ja purnukat piiloutuvat kaappien takariveihin, samoin pakastin ahmaisee monet herkut kitaansa ja suostuu luovuttamaan niitä vasta kuukausien päästä tai kun on aika vuosihuoltoon. Listaa voisi jatkaa vielä toiseenkin postaukseen...

Minulle ei sovi kerran viikossa ostoksilla käynti. Parhaan tuloksen luulisin saavuttavani lähes päivittäisellä lähikaupassa piipahtamisella, jolloin ainekset hankittaisiin vain suunniteltuihin yhden tai kahden päivän aterioihin. Ja kauppaan lähtiessä on syytä tankata; nälkäisenä sortuu helposti heräteostoksiin. Tähänkin listaan löytyy vielä jatkoa...

Täytyy olla itselleen armollinen; jos paljon pahaa niin jotain hyvääkin; leivän hävikki on aiemmin ollut melkoinen ongelma. Tiedostamalla paremmin todellinen leivän kulutus (joka on yllättävänkin vähäistä) ja ostamalla jokapäiväinen leipä pienissä pakkauksissa, käyttämällä ostopäivää seuraavina päivinä viipaleet leivänpaahtimessa ja säilyttämällä paahtoleipä jääkaapissa, homeisia kannikoita on ollut huomattavan paljon vähemmän bioroskiksen täytteenä. Jos naapurilla tai työkaverilla on koiria, niistä saa helposti ystäviä leivänkannikoilla. Tai mikä estää kuivattamasta kannikoita hevosten herkuksi.

Pikainen otos akuuteimmasta ongelmasta tässä keittiössä:



Omenat ovat jo hiukan nahistuneet pyörittyään viikkoja pöydällä (millä ihmeellä ne on käsitelty, kun ovat vielä hengissä?) Mangoa on kypsytelty jo turhan pitkään. Rahkapurkin päiväys ei ole mikään ongelma, mutta takarivistössä on jo tukalat paikat... Tarkoitus on piilottaa näistä ainakin osa omenapannukakkuun ja ehkäpä kahvikakkuun puolisen tusinan keltuaisen kanssa (macaron-leipurin murheenkryyni-eipä ole keksitty vielä pelkkää valkuaista sisältävää kananmunaa:)), niistä postailen myöhemmin, kunhan selviän pienimuotoisesta pikkuleipärallista.



Ehkäpä teen vielä jonkinlaisen syö ensin pakastin tyhjäksi lupauksen ennen seuraavaa kauppareissua- jos uskallan-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti