maanantai 2. huhtikuuta 2012

Pääsiäisen terveellisempi kääretorttu?

Nimittäin jos mämmi on terveellistä? Soijahan on terveellistä ja muodikasta, ja hedelmäsokeri on tavallista sokeria terveellisempää, ja sitä tarvitsee laittaa vähemmän. Ja ruishiutaleet.

Rukiinen kääretorttu mämmi-soijarouhemoussella

Taisi olla Hs:n ohjeita, jonka löysin, ja vähän muuttelin.Valmistusvaiheessa muistin, että ohjeeseen tarvitaan ruiskorppujauhoja, mutta unohdin niitä ostaa. Silmiin osui ensimmäisenä leipäkoriin unohtunut pussi tummaa soijarouhetta; miksikäs ei ? Hedelmien sijaan voi hyvin käyttää marjoja.


5 munaa
vajaa dl hedelmäsokeria (tai reilu dl tav. sokeria)
reilu 1 dl ruishiutaleita
1.5 dl vehnäjauhoja
1.5 tl leivinjauhetta

Vaahdota munat ja sokeri (vinkki: kuumalla vedellä pestyssä metallikulhossa vaahtoutuvat paremmin, muista kuivata), sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita nuolijalla varovasti joukkoon. Levitä voidellun leivinpaperin päälle uunipellille ja paista 180 asteessa (kiertoilma) 7-10 minuuttia.

Sirottele leivinpaperille reilusti kookoshiutaleita ja kumoa kypsä torttu sille. Anna jäähtyä.

Täyte:
2.5 dl flora vispi tai kuohukermaa
1 tlk sitruunarahkaa
1 dl tummaa soijarouhetta (alkuperäisessä ohjeessa ruiskorppujauhoja)
½ dl hedelmäsokeria (tai vajaa dl tav. sokeria)
1 dl mämmiä
sitruunan/limetin mehua 3 rkl
1 kypsä mango
½ kypsä papaija

Kuori ja paloittele hedelmät pieniksi kuutioiksi. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää sitruunarahka ja sitten mämmi sekoittaen. Lisää korppujauhot/soijarouhe sekä hedelmäpalat, mausta sokerilla ja sitruunamehulla. Levitä kääretorttulevyn päälle ja kääri rullalle, saumapuoli alaspäin. Sirottele kaakaojauhetta pinnalle.


Kuva oli niin kamala, että piti rajata. Torttu hupeni työkavereiden parempiin suihin alta aikayksikön, vaikkakin kommentteja erikoinen, ei-tavallinen, mielenkiintoinen tulikin. Itse kyllä tykkäsin, selvästi keveämpi ja vähemmän makea mämminmakuinen pääsiäisherkku, menisi pelkkänä moussena jälkiruokana.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti