perjantai 23. maaliskuuta 2012

Pinaatti-bataattipiirakka


 

Piirakka on näpsä iltaruoka ja toimii myös tähteiden piilotuspaikkana. Jämäpalat on kätevä ottaa evääksi vaikkapa salaatin kera. Kerralla kannattaa tehdä taikina pariin piirakkapohjaan; toinen säilyy jääkaapissa useammankin päivän. Kasviksia käyttämällä piirakasta saa hitusen kevyemmän mutta erittäin maistuvan. Gluteenittomat jauhot voi korvata samalla määrällä muita jauhoja. Myös mitkä tahansa gluteenittomat jauhoseokset käyvät.

Pohja yhteen piirakkaan:

2 dl perunamuusia
1.5 dl Sunnuntain tumma gluteeniton-jauhoseosta
0.5 dl tapioca-jauhoja
1 tl leivinjauhetta
0.25 dl öljyä
ripaus suolaa

täyte:
iso pussillinen pinaattia
½ bataatti
3 kananmunaa
2 dl kermaa
kourallinen juustoraastetta
3 rkl siemeniä
suolaa, pippuria, cayennepippuria
valkosipulia, sipulia
raastettua sitruunankuorta n. 1/2 tl

Sekoita taikina aineet keskenään ja laita kylmään. Kuori bataatti ja suikaloi ohuiksi suikaleiksi. Hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuullota bataatti ja sipulit pannulla, lisää loraus kermaa ja hauduta muutama minuutti, kunnes bataatti on lähes kypsää. Mausta. Siirrä jäähtymään. 

Kääntele pinaatinlehdet rasvatilkassa kuumalla pannulla, mausta suolalla ja anna jäähtyä.

Taputtele taikina voideltuun (irto)pohjavuokaan. Levitä pohjalle bataattiseos ja sen päälle pinaatti, sen jälkeen juustoraaste.


Sekoita keskenään loppu kerma ja rikotut kananmunat, mausta suolalla ja kaada piirakan päälle. Ripottele päälle vielä siemenet.


Paista 185 asteessa n. 25 minuuttia, kunnes piirakka on kauniin ruskea ja kypsä.


Tämän kokeilun lopputulos oli visuaalisesti kaunis, mutta myös maukas; pinaattihan nyt on aina hyvää ja kaunista, bataatti mukavan pehmeää ja pyöreää; siemenet rapsahtelivat mukavasti. Mausteita voi käyttää mielensä mukaan. Piirakkapohja toimi loistavasti!


Kuvassa värien kontrastit eivät tule niin hyvin esille, kuin luonnossa (ei taaskaan valoa öiseen aikaan :)).

Suosittelen lämpimästi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti