tiistai 20. joulukuuta 2011

Possua ja portviinikastiketta

Vuoden viimeisen viini-illan innoittamana tein portviinikastiketta; maistelimme siis portviinejä, mukana oli yksi madeira. Kyllä niistäkin löytyi eroja, eikä välttämättä huippuhintainen ollut ihan hintansa väärti. Portviinien kanssa sopii nautiskella vaikkapa hyviä juustoja; etenkin voimakkaat sini- ja valkohomejuustot tuntuivat sopivan portviinin kaveriksi erinomaisesti. Makealle madeiralle luontevampi kummpani olisi vaikkapa hedelmäinen, miksei suklainenkin, kahvikakku.

1 porsaan sisäfile
3 oksaa rosmariinia
Auran balsamicosinappia
suolaa

1.5 dl portviiniä
1 sipuli
½ l hyvää vaaleaa lihalientä (vasikka)
1 rosmariinin oksa
hiukan valkosipulia
mustapippuria myllystä
arrow-juurijauhetta 1-2 tl
2-3 rkl voita

Poista kalvot possusta, sivele sinapilla, suolaa reilusti, ripottele päälle hienonnettu rosmariini. Jätä marinoitumaan seuraavaan päivään jääkaappin tai useammaksi tunniksi huoneen lämpöön tai vakuumiastiaan vähintään puoleksi tunniksi.

Pyyhi lihasta marinadi, ota väri kuumalla kuivalla pannulla, työnnä lämpömittari lihaan ja laita 100 asteiseen (tai alle) uuniin ja kypsennä, kunnes mittari näyttää 68 (alempi lämpö riittää) astetta. Anna hetki vetäytyä ja leikkaa siivuiksi.

Kuullota hienonnettu sipuli voissa, lisää portviini, lihaliemi, rosmariinin oksa, hitunen valkosipulia ja keitä kokoon, kunnes jäljellä on noin kolmannes. Siivilöi, keitä tarv. vielä kasaan, sekoita arrow-juurijauhe tilkkaan portviiniä, suurusta kastike, kiehauta. Vatkaa joukkoon pehmeä voi, älä enää keitä. Maista, lisää tarv. suolaa.

 

Tarjoile vaikkapa maalaislohkoperunoiden, keitettyjen papujen ja sienibulghurin kanssa. Viimeksi mainittu tuli ostettua Lähiseudun aarteista :).  Kastike oli hyvää, mutta sipuli kannattaisi siivilöidä aiemmin pois ja jatkaa kokoon keittämistä ilman sitä. Possu pitää laittaa kypsäksi; useissa ohjeissa lihan sisälämmöksi annetaan jopa 75 astetta ja yli, mutta 68 asteessakin lihasta tuli mielestäni liian kypsää. Hiukan alhaisempi lämpö olisi riittänyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti