lauantai 20. elokuuta 2011

Kattilaleipä

Tämän rapeakuorisen leivän onnistuminen ei tarvitse minkäänlaisia leipurin taitoja eikä juuri välineitäkään. Kulho, vanha uuninkestävä kattila, jauhoja, suolaa, kuivahiivaa, vettä ja aikaa odotteluun. Leivän teko kannattaa aloittaa edellisenä päivänä.



Oikeasti nimi on no-knead-bread, mutta kattilaleipä kuulostaa kivemmalta kuin vaikkapa ei-vaivaamista-leipä. Ohje oli pari vuotta sitten Savon Sanomissa ja taitaa olla alun perin New York Timesista. Määriä olen muuttanut, koskapa valurautapatani on melko suuri ja kupit muutin deseiksi, koska ovat tutumpia. Pienempään pataan tai kattilaan riittää puoli annosta. Muutamia omia sovelluksia olen myös ohjeeseen tehnyt.

Ohje on vehnäjauhoille, mutta mikään ei estä kokeilemasta erilaisia sekoituksia. Juankoskelaisen Olavi Hiltusen luomuvehnäjauhot, joita ostin Lähiseudun aarteet-kaupasta, sopivat tähän erinomaisen hyvin.

14.4 dl vehnäjauhoja (luomu)
4 tl suolaa
1/2 tl kuivahiivaa
7.2 dl vettä

Käytä mahdollisimman suurta kulhoa. Sekoita siihen kuivat aineet keskenään, lisää kädenlämpöinen vesi ja sekoita, älä vaivaa. Peitä kelmulla ja laita vedottomaan paikkaan (esim. uuniin) kohoamaan 12-18 tunniksi.



Taikina kohoaa hiljalleen, eikä vaaraa reunan yli karkaamisesta ole.



Ripottele taikinan pinnalle reilusti jauhoja ja painele ilmakuplat pois. Isossa kulhossa se onnistuu helposti; ei tarvitse sotkea työtasoa.



Laita koriin liina ja ripottele sille reilusti vehnäjauhoja ( taikinan peseminen kankaasta on tylsää puuhaa).



Kaada taikina koriin, ripottele päälle jauhoja, peitä liinalla ja anna kohota 2 tuntia.



Laita kattila uuniin ja kuumenna uuni 220-225 asteeseen. Liinan nurkista nostaen valuta taikina kuumaan kattilaan. Ei haittaa, vaikka taikina menee ruttuun, leivästä tulee silti hyvä.

Paista kannen kanssa puoli tuntia ja toiset puoli tuntia ilman kantta. Puolikkaan annoksen kohdalla paistoaika voi olla lyhyempi. Kumoa koriin tai ritilälle jäähtymään. Jos teit toisenkin taikinan, sen voi laittaa heti perään kypsymään.



Kuori on todella rapea ja leivän rakenne on hyvä, ei lisäaineita eikä hiivan makua!

Näitä tein kaksi isoa lakkiaisiin; kaikki meni viimeistä murua myöten!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti