perjantai 3. kesäkuuta 2011

Vegaani-mokkapalat

Ystäväni järjestää pojalleen vegaani-tarjoilun lakkiaisiin. Halusin auttaa miestä mäessä ja löysin Suklaahiiren leipomuksia-blogista munattoman ja maidottoman suklaakakun ohjeen. Sitä hiukan muutin ja suurensin annosta pellillä paistettavaksi. Kuorrutetta tein kolminkertaisesti.



6 dl vehnäjauhoja
4.5 dl sokeria
5 rkl kaakaojauhetta
3.5 tl leivinjauhetta
4 -5 tl vaniljasokeria
150 g sulatettua margariinia (maidoton)
3 dl kiehuvaa vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon sulatettu margariini ja kiehuva vesi. Levitä uunipellille ja paista 175 asteessa n. 20 minuuttia, kunnes on kypsä. Jäähdytä haaleaksi.

Kuorrute:

9 rkl margariinia
1.5 pkt kaakaotomusokeria
6 rkl espressoa

Koristeluun nonparelleja, sokerimassaruusuja.

Sulata margariini kattilassa, lisää tomusokeri ja sekoita. Seos paksuuntuu kovasti, mutta kahvin lisäämisen jälkeen rakenne on tasainen ja kiiltävä.

Levitä pohjan päälle, ripottele nonparelleja, anna jähmettyä ja leikkaa paloiksi, koristele haluamallasi tavalla.



Onnistui yllättävän hyvin; makuraati tykkäsi. Kuohkeutta on kuin kananmunilla leipoessa. Juju on tuo kiehuva vesi. Kuorrutetta pitää myös olla reilusti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti