torstai 21. huhtikuuta 2011

Pääsiäispipareita

Joitakin koristeltuja pipareita sentään ehdin pääsiäiseksi tekemään. Paistoin ne jo aiemmin, ja osa on kyllä vieläkin koristelematta. Pikeerin tein kuten aiemmin marmoroitujen pikkuleipien kohdalla. Jotakin käyttämistäni väreistä ja pikeeristä postaan myöhemmin.



Laiskana ihmisenä teen mieluiten pikeerin vain yhtä paksuutta per väri. Pursotan reunuksen, ja hetken kuluttua pursotan alueen täyteen. Jos on liian hätäinen, pikeeri tahtoo valua reunan yli. Jos haluaa koristeita, jotka uppovat pohjaväriin, se täytyy tehdä heti miten. Kuviota voi auttaa hammastikulla tai joskus terävällä neulalla.



Marmorointi tehdään juuri näin; nopeasti pohjavärin päälle pursotetaan raitoja tai vaikkapa pisteitä, joiden läpi vedetään tikulla. Täytyy olla nopea, sillä pikeeri kuorettuu hyvin nopeasti.



Tikku painetaan värin läpi koko matkan. Tikku puhdistetaan välillä.



Tiput on myös pursotettu kostealle taustavärille ja niiden sisälle on lisätty toista väriä, jota voi työstää hammastikulla. Samoin on tehty pajunkissat. Silmät on tehty varovasti  väriä tikun kärjellä lisäämällä.



Munamies-yritelmiä:). Mustalle taustalle valkoista lisättäessä pohjaväri jää helposti paikoin näkyviin. Samalla tapahtuu helposti vuotoa reunan yli, kuten keskimmäisessä piparissa.



Ihan perinteisiä kukkoja ja kanoja. Värejä sekoittaessa ajattelin, että valkoista ei juuri pääsiäisenä tarvita. Siksi täytyi tehdä myös maatiaiskanoja.



Pupuja ja noitia. Kun näitä näpertää iltamyöhään ja piparit lähtevät maailmalle aamulla, kuvausolosuhteet ovat surkeat. Vaikka kuvaan ilman salamaa, lamppujen valo on niin keinotekoinen ja häikäisevä ja vääristää värejä.

Aurinkoista ja rauhallista Pääsiäistä kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti