maanantai 21. maaliskuuta 2011

Puuseppää aina tarvitaan

Hyvä ystäväni pyysi tekemään työkaverilleen  kakun koristeineen kiitokseksi monenmoisesta avuliaisuudesta.
En ole koskaan kyseistä henkilöä tavannut ja hän onnistui välttämään salamavalotkin. No, jonkinlaistakuvausta ulkonäöstä sitten sain. Tällaista jälkeä syntyi.

 

Kuulemma on melko näköinen, tiedä sitten häntä. Erehdyin hiusten väristä, joten ne piti maalata tummemmaksi. Alustana on puulattia, ja tärkeät työkalut ovat käden ulottuvilla. Puukossa on omistajansa nimikirjaimet.


Jokin tärkeä projekti on kesken, täytyy välillä tuumia.


Vernissakanisteri käy hyvin istuimesta. Jakoavaimen alla on lankun pätkiä. Laikkaa, nauloja ja muttereita tarvitaan aina. Korkeutta koristeella on n. 13 cm ja se on kokonaan sokerimassaa, työkaluissa jokunen spagetin pätkä.

Mukaan lähti keväinen täytekakun ja moussekakun risteytys. 

Pohjaan sain inspiraatiota Mansikkamäen Tiramisukakusta.

lasillinen munia (3 kpl)
lasillinen sokeria
lasillinen jauhoja (puolet vehnäjauhoja, puolet mantelijauhoa)
2 tl leivinjauhetta


Väliin laitoin ensin porkkanaomenahilloa, jonka päälle moussea, joka koostuu kahdesta erivärisestä seoksesta.

Suurempaan massaan laitoin kuohukermaa vajaa 5 dl johon vaahdottaessa sekoitin pussillisen passion-mangomoussea ja 3 liivatetta, värjäsin oranssilla pastavärillä. Toiseen tuli 1 purkki mascarponea, johon vaahdotin lemon curdia reilun ruokalusikallisen ja puolet limen mehusta. Sotkin mousset kevyesti niin, että jäi raitoja. Pinnalle Flora vispiä terästettynä hitusella vaniljakreemijauhetta, puolet värjäsin oranssiksi. Halusin pinnasta kaksivärisen kuten myös pursotuksista. Kovin monimutkaisia koristuksia vältin siitäkin syystä, että kakku joutui odottelemaan kylmässä vuorokauden verran. Toivottavasti maistui!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti