sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Keitto kuivatuista kantarelleista




Jo joitakin vuosia sitten lupasin tyttärelleni, että  kokoan perheen suosituimmista ruokaohjeista hänelle kirjan. Jonkinlaista listaa olen joskus tehnyt, mutta kiireellisemmät J tehtävät ovat menneet edelle. Hoksasin sitten, että blogia pitämällä tulee kaksi kärpästä yhdellä iskulla! Ohjeet tulee kirjoitettua koneelle ja samalla testattua. Vaihekuviakin on tarkoitus ainakin joihinkin ohjeisiin laittaa.

Tästä riittää 3-4 hengelle, alkuruokana useammallekin. Meillä viikonlopun ruokia lämmitellään pitkin viikkoa.

pari kourallista kuivattuja kantarelleja (n. 4 dl ilmavasti mitattuna)
kuumaa vettä

1 keskikokoinen sipuli
3 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
loraus (puoli dl) valkoviiniä
6 - 7 dl vettä
1 liemikuutio, kana tai kasvis
1 dl sientenliotusvettä
1 prk (3.3 dl) kuohukermaa
suolaa, valkopippuria
(ripaus cayennepippuria, muskottipähkinää, hitunen valkosipulia)
koristeeksi persilja/kirveliä

Laita sienet kulhoon ja kaada kuumaa vettä päälle niin että ne peittyvät. Liota sieniä 1-2 tuntia. Purista neste pois ja hienonna hienoksi. Säästä  liemi. Silppua sipuli. Laita sienet kuivaan kattilaan ja kuumenna, kunnes sienet ovat kuivia. Kuivattuja sieniä ja keitettyjä korvasieniä höyryttäessä sienenpalat poksahtelevat ja pomppivat pois kattilasta ja se on ärsyttävää. Kannen kanssa taas kosteus ei haihdu. Kokeilinkin Bruno paistosuojapaperia. Yllätyksekseni se toimi: kattilassa oli niin hiljaista, että sienet meinasivat palaa J, ja kosteuskin haihtui. 

Lisää voi, kääntele sieniä muutama minuutti, kunnes saavat hiukan väriä ja lisää sipuli ja kuullota. Lisää vehnäjauhot ja kääntele seosta hetki, että vehnäjauhot alkavat kypsyä. Lisää viini ja vähän kerrallaan vesi sekä liemikuutio. Makua voi vahvistaa sienten liotusvedellä. Anna kiehahtaa ja lisää sitten kerma. Mausta. Sienet eivät juuri mausteita suolan ja pippurin lisäksi kaipaa, pieni määrä cayennepippuria ja muskottia mielestäni sopivat tähän. Keitä hiljalleen kannen alla 20-30 min. Tarkista maku ja koristele yrteillä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti